Päätös ottaa selvää lähinaapurista

Aurinko helli ”valkoisen” meren matkalaisia pilvettömältä taivaalta. Lokki seurasi matkaamme, mutta maitovalas pysyi vielä piilossa. Kuva Valma Lämsä.

   Ilmoitus kulttuurimatkasta Venäjälle Solovetskiin tuli Kuusamo-opistolta, Jouni Alavuotungilta. Vuosien epäröinnin jälkeen  houkutus oli suuri lähteä katsomaan, kuulemaan ja tuntemaan lähinaapurimme tämän päivän tunnelmia. Mielen maisemaan nousi äitimme äänitteet, joissa kerrotaan ukkimme Ville had Moilasen, isämme Jussin ja setämme Einon dramaattisista työmatkoista silloisen vanhan Suomen rajoille, nykyisen Venäjän puolelle. ”Työreissulla ukki ja Lepistö jäivät vangiksi. Kirveen avulla irtosivat kahleet. Heidän vaiherikas pakomatka Suomeen sisälsi pysähtymisen tyhjällä porokämpällä, jossa he nälissään söivät poron aivot. Vihdoin he pääsivät Leppä-muorin yrttihoitoihin ja kylvetyksiin. Näin heistä tuli  työkuntoisia ja pääsivät palaamaan kotomaahan.”  ”Vielä ukki teki ainakin toisen reissun Venäjälle ja lähti Määttä Aatamin kanssa Muurmannin rataa rakentamaan. Ville Moilanen pakeni legioonavärväysten alettua. Aatamilla oli hevonen ja hän jäi odottamaan palkkoja venäläisiltä.”

   Lisäksi isämme ja setämme toisen maailmansodan kertomukset ja kuvat olivat jo aiemmin piirtyneet syvälle. Venäjän rajan läheisyys ja toisenmaailmansodan tarinat ovat tulleet niin lähelle, kun saksalaiset asuttivat kasvutaloamme. Niin Hitlerin kuin Stalinin vainoista on ollut pakko lukea koettaessaan ymmärtää isiemme taisteluita.  Mielenmaisemasta ääni kuiskutti, että nyt on tilaisuus lähteä kokemaan tuo aito tunnelma. Siitä voisi kertoa kolmannen  eli sodan aikaisen liippatehtaan kirjan sivuilla, yhdistettynä aikalaisten tuntoihin.

    Päätös oli syntynyt. Varhain sunnuntaiaamuna kokoontui Kuusamo-opistolle ryhmä Vienan merelle lähtijöitä. Ensin hämmennystä herätti Ylen kuvaajan ja toimittajan liittyminen matkaseuraamme. Hekin olivat ensimmäistä kertaa menossa Solovetskin  saarille tekemään reportaasia. Mielet tummana, mutta avoimena lähdettiin matkaan Suomussalmen kautta kohti Vartiusta. Huhu oli kertonut että ”on elämä ennen Solovetskia ja jälkeen Solovetskin”.

Matka kulki Kostamuksen kautta Vienan Kemiin

   Ihmettelin ja harmittelin kun rajan ylitys tapahtui Vartiuksen kautta. Syy selvisi pian. Autonkuljettajamme Markku Mustonen kertoi syyn yli kolmenkymmenen ajokokemusvuoden jälkeen: tiet ovat siellä huomattavasti paremmassa kunnossa kuin Kuusamon kohdalla. Silloin vilahti ajatus, että nopeasti tiet kuntoon oman rajanylityspaikamme  kohdalta!

   Ihmeellinen tunnelma valtasi mielen, kun raja ylitettiin.  Matka jatkui läpi soiden ja metsien kohti Kostamusta.  Suuren vesivoimalaitoksen vaikutus näkyi kokonaisen Usvanan kylän katoamisena. Rukajärven kylässä sykähdyttävintä oli, kun pieni tyttö kirjoitti hiekkaan 10 e, ja näytti valokuvausliikkeen.  Hän yritti saada rahaa valokuvastaan. Vihdoin illalla saavuimme Vienan Kemiin ja Vienan meren rannalla sijaitsevaan majapaikkaan. Aikaisin seuraavana aamuna nousimme upean aurinkokelin saattelemana Vienan meren laivaan.

Solovetskin saaret Vienan meressä

Kaukaisin matkallelähtijä, Liisa Räsänen oli saapunut Hollannista. Omien juurien etsimnen itärajalta sai hänet lähtemään matkalle. Kuva Valma Lämsä.

    Tunnelma oli ylilatautunut ja odottava, ”henkisyyden” löytymiseksi Solovetskin luostarista. Olihan lähes kaikilla matkalaisilla jokin yhteys rajan takaiseen elämään. Mielessä myllersi historian kauhutarinat pahamaineisesta Sekirnajan luostarista sekä julmista munkkien ja vankien kohtaloista.

    Majoittuminen ja omaehtoinen tutustuminen saareen ja luostarin ympäristöön auttoi pään siirtymisessä aikaan, joka vastasi  omaa ajanlaskua  vuosikymmeniä taaksepäin. Yhteinen luostarikäynti alkoi naisten pukeutumisella hameeseen ja huiviin. Miesten päät puolestaan piti luostarialueella olla paljaana. Venäläinen opas ja karjalaissyntyinen tulkkimme johdatti meidät luostarin historiaan. Ainoaa näkemäämme munkkia ei saanut kuvata.

    Historian esiintuominen  ja ns. modernin museon rakentaminen myös matkailijoita varten oli yllättävän onnistunut.  ”Henkisyyden” puuttuminen toi mielen maisemaan tyhjyyttä, jota edelleen lisäsi Herran huoneissa tapahtunut tilpehöörin kaupankäynti.  Sinällään myynti ja kaupustelu on elinehto paikallisille ja koko luostarinalueen kehittymiselle. Ne voitaisiin tehdä käytävillä tai erikseen niille varatuilla paikoilla. Myöskään munkeilta ei herunut lämminhenkistä tervehdystä, jollaista jossakin aiemmin olin kokenut.

Käynti Jänissaarilla

Kiviä on ladottu ympyränmuotoisesti riveihin labyrintiksi, joka kuitenkaan ei ole labyrintti. Kuvassa venäläiset oppaamme ja YLEn kuvaaja katselevat Jatulinin, Jättiläisen tarhoja. Kuva Valma Lämsä.

Matka jatkui pienellä laivalla Jänissaarille, joka oli kuuluisa naisvangeistaan. Sinne oli sijoitettu raskaaksi tulleita naisia, joita oli ensin päällystön toimesta hyväksikäytetty.  Saarelta löytyi myös merkillisiä Jatulinin tarhoja. Suurimmat niistä oli yli kaksikymmentämetria halkaisijoiltaan. Arvoitukseksi jäi, milloin, ketkä ja miksi niitä on tehty!

    Matkailijoille oli rakennettu puusilta, jota pitkin saimme kiertää Jatulinin tarhoilla. Muualle saareen emme voineet astella. Poislähtiessämme koimme pienen häivähdyksen Venäjän armeijan veneestä ja sotilaista, jotka olivat turvaamassa matkaamme.

Sekirnaja-vuorella kohtaa pyhä ja paha, historia ja nykyaika

Positiivista henkeä nostatti, kun matkaoppaamme kertoi norjalaisten lahjoittaneen Sekirnajan luostarikirkkoon /munkkien asuinrakennukseen aurinkokennot turvaamaan perussähkön omavaraisuuden. Luostarin torni toimii edelleen majakkana. Kuva Valma Lämsä.

     Aamulla lähdimme ehkä hiukan pelonsekaisin tuntein kohti pahamaineista Sekirnaja-vuorta. Internetistä ja kirjoista olimme voineet etukäteen kurkistaa vankileirin ihmiskohtaloihin. Monien henkensä heittäneiden muistoksi vuorelle oli pystytetty muistomerkki. Tunnelman voi kokea vain käymällä itse paikan päällä. Lähes kolmeasataa porrasta alas laskeutuessaan miettii ihmisen julmuutta. Merkitystä ei ole millä puolen maapalloa olemme. Sama pökerryttävä tunne tulee niin poliittisten kuin uskonnollisten vainojen aiheuttamista kärsimyksistä . Ihmisten julmuutta on niin idässä kuin lännessä.  Ihmettelyä herättää myös kysymys  ”kuinka ihmiset ylipäätään ovat selviytyneet näistä koettelemuksista”?. Useista sattuneista syistä nousi esiin myös Aasian tapahtumat  eli Japanin miehittämät alueet ja niiden vankileirien hirmuteot.

     Onneksi matkamme jatkui seuraavaksi  Solovetskin saaren kasvitieteelliseen puutarhaan, jonka historian varjoissa kauneus oli saanut enemmän jalansijaa. Ystävyyden kujalle oli moni julkisuuden henkilö istuttanut oman puunsa. Yhtenä merkittävänä henkilönä puunsa istuttaneista mainittakoon Englannin prinssi Charles.

Belomorsk ja Zalavrugan kalliopiirrokset

Uikujoen silta oli hävinnyt ja emme päässeet näkemään Zalavrugan kalliopiirroksia. Kuva Valma Lämsä.

    Solovetskin saarelta vei meidät pienempi alus nopeasti mantereelle. Aurinko oli hävinnyt ja pienoista merenkäyntiäkin saimme kokea paluumatkalla. Jonkinlaisen haikeuden ja hiljaisuuden vallitessa jatkoimme heti Belomorskiin. Miltei länsimaisen hotelliyömajoituksen jälkeen yritimme päästä monituhatvuotisille kalliopiirroksille. Tulvat tai voimalaitokselta juoksutetut suuret vesimassat olivat vieneet sillan. emme päässeet itse kalliopiirroksia luonnossa näkemään. Opas näytti kuvat ja kertoi kalliopiirrosten sisällön arvokkaista historiakuvista.

     Venäjän ensimatkani oli hämmentävä kokemus kaikkine historioineen, uudelleen rakentamisineen ja tulevaisuuden kohtaamisineen. Kaikkien palojen paikoilleen loksahtaminen vaatii aikaa.  Aamiaiset, lounaat ja illalliset oli järjestetty todella tehokkaasti. Ruokailuista huokui ”pakollisen nopean tankkauksen” tuntu. Emme saaneet aitoon venäläiseen ruokakulttuuriin kosketusta. Vesi kaikissa muodoissaan nostatti huolensekaiset kysymykset pintaan, jopa maailman laajuisesti. Meidän tulisi muistaa, kuinka arvokkaiden vesivarantojen äärellä olemmekaan koto-Suomessa.

     Varmasti oma digitaalinen matkakertomus nousee vielä usein katseltavaksi. Matkamuistoksi yllättäen löysin paikallisesta ”INFO-kirjakaupasta”  DVD-videon, jossa Karjala oli kuvattu ilmasta.  Tekstitys ja kerronta oli myös suomen kielellä.

    Kiitos vielä kerran,  Jouni Alavuotunki ja Kuusamo-opisto, sekä kaikki tahot jotka teitte matkastamme ikimuistoisen ja mieleenpainuvan kulttuurimatkan. Ehkä yhteinen taival vie meitä vielä joskus Paanajärvelle ja kenties Jäämeren maisemiin lähinaapuriin tutustumisen merkeissä.  Valma Lämsä