Israel 1978

Israel - ensimmäinen matka kaukomaille

Hotellimme sijaitsi Nataniassa. Kolmantena iltana murtauduttiin hotellihuoneeseemme. Vain eri maiden valuutat kelpasivat rosvoille. Huone oli käännetty täysin ylösalaisin.

Hotellimme sijaitsi Nataniassa. Kolmantena iltana murtauduttiin hotellihuoneeseemme. Vain eri maiden valuutat kelpasivat rosvoille. Huone oli käännetty täysin ylösalaisin.

Vuonna 1978 tapahtui elämäni ensimmäinen ulkomaanmatka - lähi-itään. Matka oli ikimuistoinen monestakin syystä, ei vähiten siksi, että sotatilan tuntu leijui koko ajan ja kaikkialla. 

Lähtiessäni matkalle Kuusamosta Oulun ja Helsingin kautta Tel Aviviin en tiennyt että jälkeeni Oulu-Helsinki lento kaapattiin Amsterdamiin Lamminpartaan toimesta. Luimme asiasta Jerusalem Postista, kun paikallinen toi sen meille luettavaksi.

Meillä oli mahdollista liikkua myös UN-autoilla. Kävimme lähes kaikissa merkittävissä Raamatun historian merkkipaikoilla: Jerusalemissa, Beetlehemissä, Genesaretin järven rannalla, Kuolleessa meressä, Kapernaumissa ja monissa muissa kohteissa, unohtamatta Jeesuksen hautakammiota. Kelluminen kuolleessa meressä ei unohdu koskaan. Olisin voinut lukea vaikka lehteä kelluessani suolaisessa vedessä. Yksi mielenkiintoisimpia kokemuksia oli vierailu kibbutsilla.

Matka oli ikimuistoinen ja silloin ajattelimme, että vielä palaamme Israeliin. Toisin on kuitenkin käynyt. Maapallolla on ollut niin paljon katsottavaa, että kahta kertaa en ole vieraillut lomamatkan merkeissä samassa paikassa. 

 

 

Kuollut meri - Suolakristallia
Kuollut meri - Suolakristallia

Uusimmat kommentit

29.07 | 20:41

Hei! Kyllä esi-isät kiertyvät Puolangalle ja aivan Laatokan rannoille. Palaan kuvioon. Katsotaan sukukirjoista. VL

29.07 | 10:34

Hei ! minua kiinnostaa olenko sukua, minun mummoni asui Puolangalla hänen nimensä oli Amanda Moilanen

28.04 | 08:10

Hei ! Karhunkuvaus ja -katselupalvelu. Puh. 040 187 4226 Veikko Tyni, joka oli myös meidän "oppaamme". Mekin olimme siellä kuvaamassa vieraidemme kanssa. Onnea matkaan !

28.04 | 06:39

Terve.Millon vois käydä katsoon karhuja siellä
sun kuvaupaikalla?Aikoja,ajankohta,porukan koko,hinta.T.Mika Isoaho ja Sakari Arminen

Jaa tämä sivu