8. marras, 2015

Isänpäivänä

Isämme Johan Vilhelm Moilanen syntyi vuonna 1914 Suiningin rannalla, Varisjoen suussa, Raivion pirttiin Ville had Moilasen ja Hilma Ullan s. Kovaniemi toisena poikana. Vanhin veli oli Eino Ilmari. Raivio oli torpparitila, jossa Suomussalmelta Kuusamoon kulkeutunut tukkijätkä kasvatti yhdessä Hilma Ullan kanssa suuren perheen. 

Luonnon kanssa sinut ollut isä Ville kasvatti lapsensa ymmärtämään ja kunnioittamaan luontoa. Luonto antoi suurelle perheelle kaiken tarvittavan. Kalat, lihat ja marjat löytyivät miltei kotipihasta. Omat pellot antoivat viljaa ja muita kasviksia, jopa myyntiin asti. Raivio kasvoi ja pihapiirissä oli monia rakennuksia aina toiseen maailman sotaan. Omat viranomaiset polttivat rakennukset juuriaan myöten, jotta venäläisille ei jäisi tukikohtaa ja syötävää. Miltei 70 säkkiä ohranjyviä ja useita säkkejä kuivattuja marjoja paloi aitassa.

Isämme Johan (Jussi) oli nuorena miehenä pohjoisen savotoilla talvisin, mutta kesät kotomaisemissa, joihin juurtui lähtemättömästi. Parhaista vuosistaan viisi isämme vietti sodassa, kuten niin monet suomalaiset. Varjelus säästi hengen kolmelta Raivion pojalta. Mutta nuorimmainen neljäs Kauko-veli hukkui Tornionjokeen saksalaisten poisajossa.  

Sodasta päästyään kutsui Jyrkänkosken liippatehdas kaikki kolme veljestä Liippatehtaalle jatkamaan teollista toimintaa Kuusamon Kovasin Oy:nä. Mukana yhtiössä olivat myös Määtät ja Kantolat. Vauhdikkaat jälleenrakentamisvuodet antoivat elantoa ja hyvinvointia koko Kuusamolle. Liippoja tehtiin helmikuulle 1949. Liippojen menekin tyrehdyttyä tehdas muuttui puusahaksi. Kolmella raamisahalla, kolmessa vuorossa, tuotettiin puutavaraa Euroopan maantasalle pommitetuille markkinoille aina 1960 saakka. Isän kohtalo, Elsa -"kohtalon lapsi" saapui liippatehtaalle töihin heti sodan jälkeen. Ja se oli isä-Jussin menoa. Kodin rakentaminen Kujalaan alkoi ja lapsia syntyi kaikkiaan kahdeksan, joista kaksi kuoli pienenä. 

Isän lapsia rakastava luonne nousi ylitse kaiken maallisen mammonan. Tärkeintä oli isän lämmin syli ja turva. Luojamme käsittämätön tarkoitus toteutui, kun isämme kuoli vuonna 1968 keuhkosyövän murtamana, vain 54-vuotiaana. jättäen koskelle suuren orpoperheen. Se oli ensimmäinen maailmanloppu.

Elämän oli jatkuttava. Äitimme jäi yksin alaikäisten lasten kanssa, vailla mitään turvaa. Yhteiskunnan verkosto oli mitätön. Silloinen pankinjohtajakin kylmästi sanoi irti tehtaan lainan, olettaen että tehdas siirtyy pankille. Niin ei onneksi käynyt. Tehtaan metsät pelastivat koskimiljöön gryndereiltä 1960-luvulla.  Äiti meni isän vanhimman veljen kanssas avioon. Pienimmät läpset muuttivat Raivion rannalle kasvamaan ja me kolme vanhinta muodostimme oman perheen, opiskellen ja työtä tehden. Jyrkänkosken liippatehdas ja koskimiljöö jäi autioksi. Silloin tehdasmiljöö koettiin ulkopuolisten toimesta yleiseksi riistaksi. Muutamassa vuodesa tehdasrakennus oli raiskattu niin, että ikkunoita ei löytynyt ehjänä ja kaikki irtilähtevä omaisuus oli viety. Käsittämätön murhenäytelmä oli alkanut.

Nyt koskimiljöö ja tehdasalue alkaa lähestyä luonnontilaa. Uusi lehti on kääntymässä ja tehdasmiljöötä valmistellaan uuteen aikaan. Eilen sytyttäessäni isänpäivän kynttilöitä tehdasmiljöössä näin valoa tunnelin päässä. Ikiaikaiset koskikarat pyrähtelivät kanavassa ja tehtaan ympärillä, kuten juhannusta viettäessäni. Koskikaraperheen pesä on aina ollut turbiinialtaan vieressä. Myös koskikarojen sukupolvet ovat viettäneet tehdasmiljöössä niin kauan kuin muistan. Emme voi unohtaa heitäkään tehdessämme koskelle uusia suunnitelmmia. 

Heinäkuun avoimia päiviä odotellen toivotan hyvää ja muistorikasta isänpäivää !