14. marras, 2015

Koskikaramaalaus liuskekiveen

Koskikarat ovat pesineet ja asuttaneet Jyrkänkoskimiljöötä niin kauan kuin muistan. Iloisesti pyrähtelevät ja niiaavat koskikarat ovat ihastuttavia seuralaisia. Ilmeisesti nämä koskikarat ovat tottuneet askarteluuni kanavan molemmilla puolilla ja tehdasrauniolla. En ole mennyt lähelle pesää ja alkukesällä pesinnän aikaan olen antanut niille erityisen rauhan työskennellessäni alueella. Viimeksi viikko sitten kun kantelin kesärenkaita kanavan yli, koskikara seurasi toimiani parin-kolmen metrin päässä. Hienoa, että "seuralaiseni"  kanavan ja turbiinialtaaan ympärillä on tottunut askarteluuni.

Tämä kvartsiittiliuskekiveen maalaamani koskikara matkaa seuraavaksi Rukan Taidesalonkiin näyttelyyni 4.12.2015 ja on mahdollisesti siellä huhtikuun loppuun saakka, ellei joku halua sitä kotiinsa.

Tervetuloa 4.12.2015 klo 12 - 18 rentoon taidepäivään !