18. maalis, 2016

Viiden vuoden postini Taiteilijaseura Koillisessa päättyy

Reilu viisi vuotta sitten alkoi yhteistyöni Taiteilijaseura Koillisen kanssa. Työ alkoi galleristina Digigalleriassa. Taiteilijaseura Koillisen jäsenet vaihtoivat vuosittain näyttelyn noin neljä kertaa vuodessa. Galleristina olo johti lopulta jäsenhakemukseen Taiteilijaseura Koilliseen ja puheenjohtajuuteen.

Leader-hanke Ventus Borealis oli jo vauhdissa. Koillismaan taidetta vietiin Saksaan syksyllä 2012 ja puolestaan Bad Kissingenistä saksalaiset toivat taidetta Kuusamoon elokuussa 2013. Vuosia 2014 ja 2015 ovat sävyttäneet Taiteilijaseura Koillisen 40-vuotisjuhlajulkaisun, historiakirjan "Koillisen taikaa" kirjoittaminen ja koostaminen digitalisointeineen.  Taiteilijaseura Koillisen nettisivut on uudistettu ja jatkossa taiteilijat itse tulevat päivittämään omia gallerioitaan.

Viimeinen yhteinen suuri ja upea ponnistus sihteerinä on ollut Rukan taidehuutokaupan tuottaminen vuosikymmenien jälkeen Koillismaalle. Toivottavasti taidehuutokauppa "kulttuuri" juurtuu taiteilijaseuraan muutaman vuoden välein toistuvaksi tapahtumaksi.

Taiteilijaseuran johtokunta kokoontuu tulevana maanantaina 21.3. ja keskiviikkona 23.3. valmistelemaan vuosikokousta  - niin menneen katselmuksina kuin tulevaisuuden suuunnitteluna. Taiteilijaseura Koillisen vuosikokous on 30.3.2016 klo 18 Kuusamo-opistolla, johon toivotaan jäsenten runsasta osanottoa.  

Kiitän tässä vaiheessa luottamuksesta saadessani olla viemässä Taiteilijaseura Koillisen postia reilun viiden vuoden ajan tiiviissä yhteistyössä niin perustajajäsenten kuin muiden aktiivisten jäsenten kanssa. Toivotan kaikkea hyvää seurallle ja sen jäsenille.  Toivon voivani osallistua jatkossakin aktiivisesti seuran toimintaan jäsenenä.