28. syys, 2017

Tumma fylliitti ja muistot kotikylältä

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Avasin jälleen vanhoja kuva-arkistoja. Tämä oli ainoa kuva, jossa ei ollut lapsia tai ihmisiä. Tässä on takka 1980-luvun alussa Kuusamoon rakentamastamme omakotitalosta, johon edesmennyt veljemme nosti puolitoistamiljoonaa vuotta vanhaa fylliittia liuskeena. Veljeni sahasi kivet määrämittaan takka-uunisyteemiimme keraamisiksi laatoiksi. Kaikki kuvassa näkyvät mustat pinnat ovat oman kivivaaramme kiveä. Lattialla takan ja leivinuunin edessä olevat laatat ja takan etuosa ja  takan "sisäposket" ovat omaa kiveämme. Hän hioi ne sileiksi keraamisiksi laatoiksi. Lopuksi ne vesilakattiin. 

Uskomattoman kaunis kokonaisuus! Sydän sulaen katselin näitä kuvia.

Eilen aamulla heräsin uneen, jossa isämme muistutti meitä tästä erikoisesta koskitilastamme ja kohteestamme. Hän muistutti nimenomaan kirjoittamaan siitä historiakirjoihin siksi että kaikki ymmärtäisivät.

Herättyäni tiesin, että päivästä tulee erilainen. Ja niin siitä tuli. Kiviasioista on neuvoteltu parin vuoden ajan erinäisissä yhteyksissä. Jälleen palasimme samoihin kuvioihin.

Olin myös rukoillut, että ilmestyisi yksi ihminen yhteisössämme jonka silmät avautuisivat Liippatehtaan historiakirjojen myötä - niin hyvässä kuin pahassa. Nyt se päivä oli koittanut. Yhteisön sisällä ollut henkilö kiitti keskustelustamme. Ja minä kiitin Luojaani. Vihdoinkin...  Rakkauden vaikein laji on alkanut kantaa hedelmää.

"Rakasta sitä eniten, joka vähiten sitä ansaitsee.

Rakasta siksi eniten, koska hän sitä eniten tarvitsee."

 

Varmasti kaikki asiat etenevät niinkuin niiden on määrä mennä.