8. joulu, 2018

Äitien ja isien tehtäviä

Viikkoa ovat sävyttäneet sekä upeat että surulliset tapahtumat - niin kodeissa kuin julkisuudessa.

Vietimme itsenäisyyspäivää kolmen sukupolven kesken. Koimme iloisia hetkiä pienten poikien vanhempien ja isovanhempien kesken. Taustalla mietimme surullisen uutisoinnin seurauksena - mitä vanhempien tulisi muistaa ohjatessaan lapsiaan.  Ihmisiä ei pitäisi yrittää ohjata salaten tosiasioita, vaan tiedottaen vähitellen vaaroista. Lapsia ei pitäisi jättää yksin. Heitä ei pidä ohjata pelolla, eikä lahjonnalla, sillä niistä jää aina käyttäytymismalleja aikuiselämään. Vanhempien ja isovanhempien osallistumista lasten elämään ei voida kyllin korostaa. Yksiselitteisesti vanhempien tulee ohjata lapsiaan syntymästä lähtien. Luottamus ja rakastava suhde rakentuu ihmisen ensihetkistä lähtien.  Jos ohjaukseen yrittää tarttua vasta kouluun lähtöiässä, tulee väistämättä yhteentörmäyksiä. Lauantain ykkösaamussa aikaisempi presidenttimme Tarja Halonen sanoi, että ilman kännykkää pystyy hyvin nukkumaan. Tiedon ja tunteen yhdistäminen - niin hyvässä kuin pahassa, ovat ne vaikuttavimmat tekijät muutettaessa ihmisten toimintamalleja.

Kännykän käyttöä tulee rajata, myös aikuisten itsensä tulee rajata nettivälineiden käyttöä. Käynnykkää ja nettiä voidaan verrata huumeeseen tai alkoholiin, jotka aiheuttavat riippuvuutta. Laitteet on otettava apuvälineinä kuin astianpesukone tai mikroaaltouuni. Ihmiset itse hallitsevat niitä, ei koneet ihmistä. Jos itse emme ymmärrä rajoittaa, tulee ottaa laki avuksi rajoittamaan orjuuttavaa nettitoimintaa. Emme voi olla humalassa auton ratissa, koulussa tai töissä !

Väistämättä Oulun surulliset asiat pistää miettimään ensinnäkin meidän suomalaisten vanhempien käyttäytymistä. Kun pienet tytöt,  tässä tapauksessa 10-15-vuotiaat, hyväksyvät kaverikseen tuntemattomia, täytyy miettiä syitä, miksi he hyväksyvät ? Toisaalta täytyy miettiä vanhempia ja heidän vastuutaan valvoa lastensa tekemisiä.  Ovatko lapsemme niin yksinäisiä, että hakevat ventovieraista "täytettä" elämäänsä ? 

Yhteiskunnallisesti nyt esillä oleva maahanmuuttopolitiikka on epäonnistunut siinä, kun Suomi on ottanut vastaan ilmeisesti paljon yksinäisiä miehiä, joista osa on vääristyneen kasvatuksen tuotoksia. Nämä ovat eläneet pelon keskellä aiemmin ja se sama on jatkunut Suomessa, kun ovat joutuneet odottamaan päätöksiä tulevaisuudesta liian kauan. Kielteisen päätöksen saatuaan ihminen palaa täydelliseen pelon ja/tai koston sekä selviytymiskierteen valtaan. Toisen ihmisen hyväksikäyttö ja väkivalta yleensä ovat olleet aiemmin näiden maahanmuuttajien elämässä arkipäivää. Heidän sisälleen on pesinyt sellaisia elementtejä, jotka vaativat asiantuntijoiden ohjausta. Suomen yhteiskunta ei ole ollut valmis satsaamaan riittävästi kotouttamiseen. Varojen ohjaaminen  yksittäisen maahanmuuttajamiehen ohjaamiseen on ollut liian vähäistä. Nämä nuoret miehet ovat olleet kuin vasikat laitumilla. He ovat ottaneet kohteekseen lapsia, jotka eivät pysty harkitsemaan vaaratilanteita. Vanhemmilla on jo hiukan harkitsemiskykyä - eli kieltäytyä kaveruudesta ja yhteydestä. Jälleen kerran meidän tulee muistaa, että valtaosa maahanmuuttaneista on kunnon kansalaisia ja häpeävät näiden muutamien epähyväksyttävää käyttäytymistä. On selvää, että Suomi tarvitsee maahanmuuttajia niin henkisen kasvumme kuin fyysisen hyvinvointimme takia. Ohjatkaamme heitä sopeutumaan parhain päin tähän yhteiskuntaan. Tietysti ne, jotka eivät saa lupaa jäädä, tulee heidät välittömästi siirtää kotimaahansa. Ihminen kyynistyy helposti negatiivisten vaikutteiden ilmapiirissä. Ihminen muuttuu pedoksi kyynistyessään.

Perusasia - eli ensimmäinen  tehtävä, suurten maahanmuuttajaryhmien käsittelyssä on se, että heidän omalla äidinkielellään kerrotaan "maan tavat", kuin ekaluokkalaisille tai uudessa koulussa aloittaville opiskelijoille koulun tavat. Vasta sitten tulevat suomen kielen opiskelut ja muut työhön sijoittumisen ohjeet. Mielestäni nämä maahanmuuttajat pitäisi viedä heti saunaan, jossa heille kerrotaan suomalaisista elämäntavoista. Sauna on ollut aikojen alusta lähtien myös suomalaisille mielenmaisemille puhdistava, rentouttava ja uudelleensyntymisen paikka. Ei heti 90 asteen saunaan ! Ja tietysti heidän omalla äidinkielellään ! Kuvitellaanpa meidät vieraaseen kulttuuriin - ilman että ymmärrämme sanaakaan mitä ympärillämme puhutaan.

Lasten hyväksikäyttö ei ole hyväksyttävää missään kulttuurissa - eikä missään maassa. Ihminen käyttäytyy elukan tavoin, jos hän joutuu pelon valtaan. Hänestä tulee kostaja tai omien tarpeiden häikäilemätön tyydyttäjä.

Olen kymmenen vuoden aikana miettinyt usein, kuinka esimerkiksi Singapore on onnistunut maahanmuuttajien kanssa. Siellä kohtaavat eri uskonnot ja eri kulttuurit. Yksi perustavaalaatua oleva keino on ollut se, että eri kansallisuudet sekoitetaan taloissa ja asuinalueilla. Slummiutumista ja  häirikköalueita ei pääse syntymään. Toisaalta maassa on huomattavan kova kuri. En ole missään vieraassa maassa kokenut niin turvallista oloa liikkuessani yksin.

Kaikesta huolimatta Suomi on hieno maa, jonka ihmisten hyvinvointia tulee meidän kaikkien valvoa yhdessä, niin kantasuomalaisten kuin maahanmuuttajien. Muistakaamme, että tässä Suomi-neidon helmoissa on asunut jo satoja vuosia viikinkejä, ugrilaisia, slaaveja, romaaneja ja saamelaisia. Nyt maahamme on rantautunut afrikkalaisia ja aasialaisia. Käyttäytykäämme sivistyneen kansan mukaisesti toisiamme kohtaan, samalla ohjaten ja kitkien epäinhimillinen toisen ihmisen kohtaaminen.

Hyvää joulun odotusta toivottaen.