15. maalis, 2019

Hugo Simberg'n ilta

Lounais-Suomen Tietokirjailijat olivat koolla tiistai-iltana Ravintola Koulun tiloissa upean taiteilijamestarin elämänkertakirjan tiimoilta. FT Helena Ruuska oli urakoinut pari vuotta ja tutkinut kuvataiteilija Hugo Simberg'n elämän kirjeitä ja muita dokumentteja.

Edellinen elämänkerta oli tehty toisen maailman sodan päättymisen aikoihin. Siinä kirjassa oli paljon puutteita, koska aineistoa oli tullut julki vasta viime vuosikymmeninä. Uusi elämänkerta avasi uskomattoman hienon tarinan ja katsauksen Suomen uudeenlaiseen taidemaailmaan satoine maalauksineen. Kaikkiaan Simberg on tehnyt yli tuhat teosta, joiden kuvat eivät tietenkään olleet nähtävillä. Valitettavasti teosluetteloa ei ole edes tehty. Merkittävä osa maalauksista on yksityiskokoelmissa. Eikä niiden omistajat ole tiedossa. Simbergin lyhyt elämä, 44 vuotta, oli värikäs, ja isänsä mesenoima.

Nautinnollinen ilta taiteen parissa avasi ymmärrykseeni sellaisen jakson Suomen taidehistoriasta, jota en ollut aiemmin saanut luettavakseni. Tiesin, että myös pirut ja enkelit sekä kuoleman kuvaukset olivat mestarin merkittäviä aiheita. Illan aikana paljastui, että enkelien maalauksia ei ole tullut esiin ehkä kymmentäkään. Toisaalta naturalistiset luontokuvaukset ja ihmisten kesähetkikuvaukset nousivat merkittäviksi. Hieno ilta ! Kiitos !