6. touko, 2019

Vanhusten kotihoidon kehitys

Olen ehtinyt nähdä ja kokea vanhusten kotihoidon kehitystä aina 1960-luvulta lähtien. Isämme äiti asui kotonaan lastensa kanssa viimeiseen keuhkokuumeeseen asti. Lopulta hän vietti viimeiset päivät sairaalassa. Vanha sanonta, että "keuhkokuume on vanhuksen paras ystävä" - toteutui.

Kului kymmeniä vuosia, että en ollut tekemisissä vanhusten hoidon kanssa. Sitten rysähti 1990-luvun lopulla, kun sukumme vanhukset ikääntyivät yhtä matkaa. Yhtäaikaa romahti äitini, hänen toinen miehensä, vanhin veljeni ja omaishoidettava tätini. Kaikki he asuivat eri osoitteissa. Omat lapset olivat muuttaneet kotoa opiskelemaan ja työelämään. Ensimmäisen kerran turvauduin yhteiskunnan apuun, kun tuli tilanne, että minun olisi pitänyt olla yhtäaikaa kolmessa eri osoitteessa. Tilapäisesti sain apua näissä tilanteissa. Yksi oli hetken Vanhusten osastolla, yksi sairaalassa ja yksi kotona.  Muistan, kuinka edesmennyt vanhusten talon johtaja kysyi, että vieläkö sinulla on joku vanhus takataskussa. Silloin ei enää ollut. Onneksi ! Vaikka olin työelämässä ja opiskelijana itsekin en voinut kuvitellakaan jättäväni sukuni vanhuksia "oman onnensa nojaan". Muut sisarukseni asuivat perheineen eri puolilla Suomea. Heidän oli mahdoton osallistua vanhusten hoitoon. Äitini varoitteli, että kohta ollaan tilanteessa jossa hoitaja menehtyy ennen hoidettavia.

Ihmettelin, jo silloin, miksi yhteiskunta ei ole kehittänyt laitoshoitoa sellaiseksi, että se olisi mielekästä niin asiakkaille kuin hoitajaille - ja järkevissä taloudellisissa puitteissa. Epäonnistumista on tapahtunut niin korkeimmalla poliittisella taholla kuin alueellisella vastuussa olevalla taholla. Lisäksi en lakkaa ihmettelemästä itse hoitolaitosten - olkoon ne niin yksityisiä kuin yhteiskunnan omistuksessa - passiivista kehittämishalua.  Myös hoitoa tarvitsevien vanhusten omaisten olisi syytä katsoa peiliin, ja ottaa "lusikka kauniiseen käteen" ja erityisesti katsoa peiliin.  Järkyttyneenä katson ja kuuntelen, kuinka yhteiskunta on kaikkeen syyllinen ja kuinka vanhusten lähiomaiset ovat vaatimassa yhteiskunnalta kaikkea valmiiksi ja ilmaiseksi. Yhteenvetona tämän päivän tilanteessa kysyn; kuinka paljon tässä vanhusten niin kotihoidon kuin laitoshoidon osalta on kyse politikoinnista ja oman edun tavoitteluista.

Toivoisin, että presidenttimme sana kaikuisi kovemmalla äänellä ja kaikille korville: yhteiskuntaja sen ihmiset ovat tasan niin hyviä tai niin huonoja kuinka hoidamme vanhuksemme. He ovat tämän niinsanotun hyvinvointivaltion rakentaneet.! ?

Sama kaava on toteutunut niin varhaiskasvatuksessa kuin nuorista huolehtimisesssa.  Ne vanhemmat, jotka huolehtivat lapsistaan riittävän voimallisesti vauvasta aikuiseksi, huolehtivat myös omista vanhemmistaan samassa mittasuhteessa ! Sama "hyvän kierre" voi näin jatkua taas seuraavalle sukupolvelle.

Näihin asioihin pitää perehtyä enemmän - ja palata vielä pohtimaan tietoa lisättyäni.