29. touko, 2019

Suomi maailman kartalla

Suomen lippu on liehunut viime päivinä niin Suomen rajojen sisäpuolella kuin ulkopuolella vinhaan vauhtiin. Olemme saaneet kokea uskomattomia hetkiä Suomen jääkiekkojoukkueen kanssa maailmanmestaruuskisoissa. Jääkiekko on Suomelle tärkeä - vauvasta vaariin. Aina kun Suomi tarvitsee itsetunnon vahvistusta, on jääkiekon maailmanmestaruus tuonut uskomatonta voimaa koko kansalle sen kotomaassa, mutta myös ulkomailla asuville suomalaisille. 

Ei turhaan sanota, että "maasta se pienikin ponnistaa".  

Vuonna 1995 ollessani Kuusamon Yrittäjien puheenjohtaja ja Suomen liittyessä Euroopan Unioniin, sain kokea unohtumattomia hetkiä niin Brysselissä kuin Kuusamon Kitkantiellä. Olimme keväällä olleet Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien - puheenjohtajien  kesken Brysselissä oppimassa Euroopan yhteisestä ponnistuksesta. Suomi oli juuri kokenut järkyttävän devalvaation ja mielettömät onnettomuudet finanssimaailmassa, jotka johtivat tuhansien ihmisten ja yritysten kärsimyksiin, jopa itsemurkiin. Valtaisa apatia vallitsi monilla tahoilla. Kirjoitin silloin mediaan, että tämän 1990-luvun sopan jälkipyykkiä pestään vielä monia vuosikymmeniä. Ja niin kävi. 

Olimme kevään opintomatkalla päättäneet, että Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät lähtevät operoimaan Suomea, Pohjois-Pohjanmaata, Koillismaa ja niin myös Kuusamoa Euroopan kartalle. Varasimme porukalla MIni-Euroopasta paikat, johon Pohjois-Suomen Yrittäjät ja kunnat pääsivät esittäytymään avajaisissa ja myös koko kesän. 

Toukokuussa, juuri kun Suomi oli voittanut ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruuden , lähdin viemään Kuusamon lentokentälle suurta nokipannua, kahvipaketteja, puolukkahilloa poronkäristykseen ja monia muita Euroopan Unionin avajaisiin tarvitavia välineitä, ajoin Kitkantietä autolla.  Keskellä Kitkantietä ja jälkakäytävillä vaelsi hoilaavia ihmisiä, "Suomi on uusi maailmanmestari !" Väistelin ja totesin hiljaa mielessäni; "nyt Suomi sai oivan itsetunnon kohottajan" , joka auttaa pois 1990-luvun kurjasta tilanteesta.

Erityisesti tämän kevään jääkiekon maailman mestaruus on tarkoitettu vahvistamaan Suomen itsetuntoa, mutta myös tapaa toimia toisia kohtaan. Itsekkyydellä ja suurella egolla ei päästä toivottuun lopputulokseen. Suurella sydämellä ja toiset huomioon ottaen on mahdollista päästä käsittämättömiin suorituksiin. Sen osoitti Suomen jääkiekkojoukkue. Kuinka hienosti presidentti Niinistö kiteytti saavutuksen Sallisen sanoihin, että " kun tuo kaverikin haluaa että minä onnistusn, teen siis kaikkeni" !

Onnea vielä kerran Suomen Leijonat ja koko Suomen kansa !

Maasta se pienikin ponnistaa !