10. huhti, 2020

Pääsiäisen aikaa

Aloitin Kuusamo 150 teollisuuskirjani loppuyhteenvedon kirjoittamisen juuri kun koronavirus saapui Eurooppaan. Päätin, että kirjoitan sen tapahtumat myös kirjan loppuun. 

Kirjaa kirjoittaessa rentoutin hiukan käsiäni, värittämällä kananmunia - noin 50 vuoden jäkeen. !

....

Koronavirus aiheutti koko maapallolle pysähtyneisyyden tilan. Osa hätäilee työpaikan menettämisen tai lomauttamisen aiheuttaman taloudellisen huolen kanssa. Osa painii ankaran työpaineen alla. Osa viettää ansaittua perheyhteyttä, vaikkakin ollen kotiopettajina, etätyöntekijöinä ja osa jopa sairastaen itse tautia. 

Suomi sai tässä aiemmin naisvoittoisen hallituksen, kuin tarkoitettuna hoitamaan pitkäjänteisesti, sisukkaasti ja kauaskantoisesti Suomen ja suomalaisten asioita. Väheksymättä miesten panosta ennen, nyt tai jälkeen, täytyy antaa täysi tunnustus valtiovallalle ja sen ihmisille. Ottaen huomioon valtavan paineen, voimme vain todeta jälleen kerran miten voimakas todellinen yhteistyö onkaan. 

On selvää, että on asioita, joita voisi huomioida toisinkin. Mutta, pienet virheet paljastavat usein suuremmat virheet, jopa paheita ! Luojammekin antaa tapahtua pahoja asioita, jotta erottaisimme hyvän pahasta.  Nyt jo on nähtävissä syyt, miksi muutamia virheitä syntyessään ne paljastavat muita tärkeitä pahempia korjattavia asioita. Tällä tiellä on hyvä jatkaa kohti viruksen leviämisen laantumista, kenties nujertamista jopa ensi aallossa.

Espanjan tauti on syytä muistaa. Toisen maailmansodan kourissa alkoi Amerikan Kansasista, linnusta kotieläimeen siirtynyt ja siitä ihmiseen siirtynyt virus tehdä USA:n armeisassa tuhoja. Lopulta 9000 sotilaan siirtäminen valtamerilaivassa Eurooppaan aiheutti valtaisan sairastumisen aallon, muhiessaan laivalla päiviä ja sitten maihin tullessaan levitti sen Eurooppaan. Niin, että itse Espanjan kuningas Alfonso III menehtyi siihen.

Luultiin, että virus olisi talttunut, mutta toisin kävi. Kun aselepo julistettiin, ja ihmiset lähtivät juhlimaan, halailemaan ja suutelemaan toreille ja muihin joukkokokoontumisiin, otti virus entistä rajumman otteen koko maapallon väestöstä tappaen ainakin 50 miljoonaa jopa reilusti yli 100 miljoonaa ihmistä maapallolta. Lukua ei edes tiedetä. Kuusamossa taudin sai 266 ja 21 kuoli. 

Ukkimme sai taudin ja sairasti sitä monta kuukautta. Täytyy ihmetellä, kuinka mummimme pystyi eristämään muun perheen ja itsensä, että kukaan perheestä ei kuollut. Isämme oli tuolloin neljä vuotias. Maailma ja koko terveyden hallinta oli aivan toista silloin. Nyt on hyvät terveydenhuolto-organisaatiot, mutta taudin leviäminen tapahtuu valtaisan matkustuksen myötä salaman nopeasti,  ellemme malta vielä hetki pysyä paikallamme.