14. kesä, 2020

Malttia ...malttia kaikille osapuolelle

Tapahtumilla on taipumus kasaantua, niin kotona kuin ulkona. Korona alkoi hallita koko maapalloa, ei välttämättä surmaten kuin Espanjan tauti sata vuotta sitten, ainakaan näinä ensimmäisinä kuukausina. Koronaan on suhtauduttu todella monin eri tavoin. Esimerkkinä Suomen kahta puolta olevat Ruotsi ja Venäjä ehkä vähättelivät kovin taudin vakavuutta. Suomi on ollut molempien maiden "ikeen alla" - eikä ole suotta varovainen. Ne ovat olleet Suomelle todelliset uhat satoja vuosia !

Samaan hetkeen lännellä iskenyt lyhytpinnaisuus ja siihen yhdistettynä rasistinen toiminta poliisin taholta sytytti lopulliseen roihuun vihan tunteet. Poliisi, jonka tarkoitus on turvata kansalaisia, on ehkä räikeimmin julkisesti toteuttanut rasismia. Lännen siirtolaispolitiikan traumat ovat nousseet kuohuna pintaan, jota ei voi muuten hillitä kuin pysäyttämällä kuohunnan ja vaihtamalla henkilöitä sekä uudistamalla instituutioita.

Ehkä korona ja sen aiheuttamat eristäytymiset aiheuttivat hermojen kiristymisen ja lyhyen pinnan katkeamisen. Samaan soppaan kun asettuu taloudelliset ongelmat ja työttömyyksineen, omanlainen "sota" on valmis syntymään. Ei ihme että Kalifornian professori katsoo Suomea ja sen tapaa hoitaa asioita pitkässä juoksussa, esimerkiksi maailmalle ja sen kansoille. Suomi voi olla maltillisuudellaan vielä pelastamssa maapallon muitakin kriisejä ! Suomi on luovinut kahden "riistäjävaltion" välissä jo tosta sataa vuotta, vaikka välillä joutuen nahistelemaan ja puolustamaan rajoja. Suomi on sdaanut sekä Ruotsistä että Venäjältä niin hyviä kuin huonoja oppeja. Viisas valitsee parhaat palat kummaltakin ja jättää huonot roskakoppaan. Historia täytyy muistaa ja ottaa oppia sen tapahtumista.

Järjetön mielenosoittajien  osallistuminen tuhoamaan historian monumenttejä, aiheuttaa todella suurta vahinkoa erityisesti kunkin maan omalle kansalle. Vaikka Kolumbus tuhosi alkuperäistä kansaa ja sen kulttuuria, voidaan todeta, että tuhoamalla historian muistomerkkejä syntyy tietämättömyyden ja tyhmyyden maailma, jossa kiihkoilijoille näyttää olevan enemmän sijaa kuin maapallomme kestää. Käsittämätöntä vandalismia hävittää muistomerkkejä, jotka juuri voivat olla estämässä vääryyksien uusiutumista.  Samalla tavalla uudisasukkaat ovat käyttäytyneet Suomessa asettaessaan maata ! 

On selvää, että Suomen koulumaailma on ollut esimerkillinen tasa-arvossaan, ja samalla antaessaan myös lahjakkaiden vähävaraisten edetä urallaan uskomattomiin saavutuksiin.

Erityinen maltti Koronan hoidossa koskien myös tukijärjestelyjä, on osoittanut selvää järjestelmällistä älyä. Valtioneuvosto on edennyt tukiprojekteissaan juuri oikeassa järjestyksessä. Päätösten ja tapahtumien runsauden takia on voinut syntyä joillekin tahoille virhepäätöksiä. Kuitenkin monet niistä ovat palauttaneet tukisummia huomatessaan, että on huomattavasti kipeämmin tukea tarvitsevia yrityksiä.

Nyt ravintolatoiminnalle tulevat tuet on tarkkaan harkittu. Valtioneuvosto on huolella valmistellut ja tuottanut tuen, joka pohjautuu joko viime vuoden tai alkuvuoden liikevaihtoon, riippuen yrityksen historiasta.  Ei tukea voi suhteuttaa, jos ei ole oikeita vertailupohjia, ja ne syntyivät nimenomaan muutaman kuukauden kurimuiden kautta.

Mitä enemmän asioita pohditaan peilaten menneisyyteen, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen voidaan todeta, että maltillinen keskitie on sekä koronan hoidossa, talouspolitiikssa ja turvallisuuspolitiikassa valttia.

Nyt kun Kiinasta kuuluu uuden korona-aallon varoitus-signaali, olkaamme edelleen maltillisia kaikissa liikkeellelähdöissä !