21. syys, 2020

Turun päivä ja Tommi Kinnusen haastattelu 20.9.2020

Upeat kukka-asetelmat loistivat Aurajoen rannoilla vaeltaessani kohti Turun kaupungin pääkirjastoa ja sen uutta osaa. Turun kaupungin kirjaston vanha osa oli tullut tutuksi jo 2000-luvun alussa suorittaessani Oulun yliopistossa maisterin tutkintoa ja viipyillessäni usein Turussa. Hoidin materiaalin lainausta ja palautuksia Turustakin. 

Tänään kuusamolaissyntyinen opettaja -kirjailija (kuten hän järjestyksen määritteli) Tommi Kinnunen oli kirjastovirkailijan haastateltavana kirjaston Studiossa -  liittyen ensisijaisesti opettajan työhön, mutta myös neljännen kirjan "Ei sanonut katuvansa" - julkaisuun.

Olin hankkinut kirjan heti sen ilmestyttyä. Avattuani kirjan en juuri voinut sitä käsistäni päästää ennen kuin olin sen viimeiset rivit lukenut. Kirja oli ällistyttävän tuttu, sillä olihan äitini kertonut juuri samoista asioista. Hän oli kuullut tarinoita niin koillismaalaisten kertomana, mutta myös Oulun ympäristöstä kuultuna. Isä puolestaan oli saksalaisten sotilaisen kanssa viettänyt vuosia, puolustaen Suomea Venäjää vastaan. Isämme erikoispiirre oli, että hän kertoi sodan tapahtumista - toisin kuin monet muut sodan käyneet,  erityisesti silloin kun Liippatehtaan konttoriasuintalon keittiöön kerääntyi sotakavereita. Kuuntelin niitä tarinoita "korvat höröllää".

Tommi Kinnusen haastattelu alkoi kirjailijan syntytarinalla. Opettajan työhön johtanutta polkua pohjustettiin "ajopuuteorioilla" ja  teatterikytköksillä. Mielenkiintoisella ja rennolla otteella Tommi Kinnunen vastaili ja kertoili sattumia ja tapahtumia elämänsä matkan varrelta. 

Opettajakunnalla on suuri vastuu lasten ja nuorten  lukuharrastuksen monipuolistajana. Sitä kautta myös opettajat ovat suuressa merkityksessä tulevaisuutemme hyvinvoinnin ja onnen suhteen. Lämmöllä kuuntelin, kuinka monet oppilaat ovat Kinnusen johdattamana tulleet tutustumaan kirjastoon ja sen antimiin.

Aika on muuttunut sitten sodan jälkeen maatalousyhteiskunnan muuttuessa teollisuuteen ja nyt viime kädessä digitalisaatioon. Haasteet vain ovat kasvaneet.

Lämpimät kiitokset ja onnen toivotuksent niin opettajan kuin kirjailijan saralla, unohtamatta perheonnea !