Onnistunut ihmissuhde

20. syys, 2015

Onnistunut ihmissuhde

"Kypsymistä ihmisenä
sisäistä kasvamista.
Epäitsekästä yhdessäoloa
mutta ei itsensä unohtamista.
Toisen huomioonottamista
mutta ei itsensä uhraamista.
Oman identiteetin säilyttämistä
mutta joustavuutta toisen näkemyksille.
Toisen kunnioittamista/hyväksymistä
ainutkertaisena ihmisenä.
Tasa-arvoisuutta
ajatuksissa, teoissa.
Keskusteluhalua
ristiriitojen selvittämiseksi.
Anteeksiantoa
omien virheiden myöntämistä.
Ennakkoluulottomuutta
halua kohdata aidosti ja
rehellisesti toinen ihminen
ilman rooleja, naamioita.
Arkipäiän kohtaamista
pilvilinnoista luopumista.
Arkipäivän harmoniaa
sopuisaa ystävyyttä
mielipiteiden erilaisuutta.
Elämänkatsomuksen
selkiytymistä
tasapainoa itsensä,
ympäristönsä kanssa.
Tajuamista, että ihmissuhde
vaatii vaalimista.
Sallia toiselle
kasvutilaa.
Saada olla sitä mitä on.
Luottamusta.
Huumorintajua.
Pyrkimistä rauhaan itsensä,
maailman kanssa.
Itsetyytyväisyyden
itsestään selvyyksien
hylkäämistä.
Sillä rakkaus käy mahdolliseksi
vasta silloin kun
ihmiset tulevat sen arvoisiksi.

"

Tuntematon

Uusimmat kommentit

29.07 | 20:41

Hei! Kyllä esi-isät kiertyvät Puolangalle ja aivan Laatokan rannoille. Palaan kuvioon. Katsotaan sukukirjoista. VL

29.07 | 10:34

Hei ! minua kiinnostaa olenko sukua, minun mummoni asui Puolangalla hänen nimensä oli Amanda Moilanen

28.04 | 08:10

Hei ! Karhunkuvaus ja -katselupalvelu. Puh. 040 187 4226 Veikko Tyni, joka oli myös meidän "oppaamme". Mekin olimme siellä kuvaamassa vieraidemme kanssa. Onnea matkaan !

28.04 | 06:39

Terve.Millon vois käydä katsoon karhuja siellä
sun kuvaupaikalla?Aikoja,ajankohta,porukan koko,hinta.T.Mika Isoaho ja Sakari Arminen

Jaa tämä sivu