Elegioja

Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,
- yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.

Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
- mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
- ihmisen, kaltaises - vierasta lämmititkin !

Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,
kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.

Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta.
- Huulet liikkuvat vain, rinta liikkumaton.

Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan.
- Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.

Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut,
- houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa käyt.

Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
- yksin syntynyt oot, yksin lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket.

Ainoa uskollinen on oma varjosi vain.

P.S VL:
Tämä teksti puhutteli jo 1960-luvun lopulla
- ja teksti on kulkenut mukanani vuosikymmeniä !

V.A.Koskenniemmi