Kuntivaara ja karhut

Kuntivaaran huipulla ja karhuja kuvaamassa

Kuntivaaran laelle oli valmistunut uusi kota. Kyltitimme reittiä parkkipaikalta. Miehet tekivät myös levähdyspaikalle pöydät ja penkit. Projekti oli osa Kuusinki-Suininki -matḱailuhanketta.
Kuntivaaran laelle oli valmistunut uusi kota. Kyltitimme reittiä parkkipaikalta. Miehet tekivät myös levähdyspaikalle pöydät ja penkit. Projekti oli osa Kuusinki-Suininki -matḱailuhanketta.
Kuntivaaralta näkymä raja-alueelle ja rajan toisellekin puolen.
Kuntivaaralta näkymä raja-alueelle ja rajan toisellekin puolen.
Tämä taitaa olla pieniinpäin, arveli Veikko.
Tämä taitaa olla pieniinpäin, arveli Veikko.
Veikko Tyni kävi välillä selostamassa, kuinka hän on karhujen kanssa "sinut".
Veikko Tyni kävi välillä selostamassa, kuinka hän on karhujen kanssa "sinut".
Kello on noin viiden kuuden aikaan. Valoa riittää. Ensimmäiset päivällisen nauttijat saapuivakin hyvissä ajoin.
Kello on noin viiden kuuden aikaan. Valoa riittää. Ensimmäiset päivällisen nauttijat saapuivakin hyvissä ajoin.
Kaikkiaan 13 karhua Veikon ja Karin laskujen mukaan kävi illan mittaan ruokailemassa.
Kaikkiaan 13 karhua Veikon ja Karin laskujen mukaan kävi illan mittaan ruokailemassa.
Yksi karhuista oli kokonsapuoleta aivan ylitse muita. Ihmeen sulassa sovissa kaikki pääsivät aterioimaan.
Yksi karhuista oli kokonsapuoleta aivan ylitse muita. Ihmeen sulassa sovissa kaikki pääsivät aterioimaan.
Oliko saavi unohtunut, vai oliko Veikko sen sinne tahallaan jättänyt esitystä varten ?
Oliko saavi unohtunut, vai oliko Veikko sen sinne tahallaan jättänyt esitystä varten ?
Ilta eteni ja karhut tulivat rohkeammiksi lähestyen kuvauskojuja. Korkealle puun runkoon oli laitettu lohifile, joka makupala oli saatava.
Ilta eteni ja karhut tulivat rohkeammiksi lähestyen kuvauskojuja. Korkealle puun runkoon oli laitettu lohifile, joka makupala oli saatava.
Kätevästi karhu kiipesi puuhun ja nappasi herkun.
Kätevästi karhu kiipesi puuhun ja nappasi herkun.
Ja sitten vikkelästi alas.
Ja sitten vikkelästi alas.
Ja eikun menoksi kohti metsää.
Ja eikun menoksi kohti metsää.
Puolen yön aikaan hyvästelimme takana näkyvän Ukonvaaran ja karhut, jotka olivat varmasti tottuneet samaan illallisensa Veikon kattamana. Jälleen yksi ihmeellinen kokemus mietittäväksi jälkeenpäin.
Puolen yön aikaan hyvästelimme takana näkyvän Ukonvaaran ja karhut, jotka olivat varmasti tottuneet samaan illallisensa Veikon kattamana. Jälleen yksi ihmeellinen kokemus mietittäväksi jälkeenpäin.
Hieno kesäyö helli meitä ja kaikkia metsän eläjiä.
Hieno kesäyö helli meitä ja kaikkia metsän eläjiä.

 

Kuntivaaran huipulla 1998

Kuntivaaran kodalle valmisteltiin avajaisia ja reittiä kyltitettiin vuonna 1998. Sää oli pilvinen, mutta näkymät olivat kohtalaiset Venäjän rajan toiselle puolelle. Aikoinaan työministerinä oli Liisa Jaakonsaari ja hän oli mukana perheensä kanssa avaamassa uutta kotaa joulukuussa 1999. Silloin moottorikelkat vetivät juhlaporukan huipulle. Kota ja reitin kunnostaminen sisältyivät Kuusinki-Suininki -hankkeeseen, jossa mekin olimme mukana.

Ensimmäiset kaksi kuvaa ovat vuosilta 1998-2000. Karhukuvat ovat vuodelta 2013.

 

Karhuja kuvaamassa 2013 

Kuntivaara sijaitsee lähellä Venäjän rajaa ja on lapsuuden kotimiljööstä noin kymmenen kilometrin päässä.  Kuntivaaralta on hienot näkymät rajalle ja naapurin puolelle - sään salliessa. Kuntivaaran läheisyyteen on Veikko Tyni pistänyt kuvausparakit pystyyn. Siellä on turvallista viettää iltahetki kuvaten luonnon ihmeellisyyksiä pohjoisen yöttömässä yössä. 

Parkkipaikalla Veikko tuli vastaan ja toivotti meidät tervetulleeksi kertomalla, että hän on kattanut karhuille illallisen -ja siis kutsunut ne vierailulle ! 

Karhujen päivällistapahtumaa kävimme kuvaamassa kesällä 2013 lähellä Kuntivaaraa, kun vieraamme Bad Kissingenistä Saksasta olivat Kuusamossa. Toisessa kojussa olivat saksalaiset ja toisessa suomalaiset. En nähnyt saksalaisten reaktioita, mutta kuulin, että osa ainakin oli ollut kovin haltioissaan. Ryhmämme oli Ventus Borealis –hankkeeseen kuuluva ryhmä, koostuen suomalaisista ja saksalaisista taiteilijavieraistamme. Kuusamo-opisto oli Ventus Borealis -hankkeen yhteistyökumppani ja näin toteuttamassa luontokuvaustyöpajaa. Kuvien käsittely tapahtui  luontokuvausakatemian koulutustiloissa Kuusamo-opistolla. Työpajan kouluttajina toimivat mediataiteilija Antti Tenetz Oulusta ja Kuusamo-opiston valokuvauksenopettaja Risto Raunio. Rehtori Kari Kantola oli mukanamme Kuntivaaran kuvausretkellä.

Kuvausretki oli osaa työpajatoimintaamme ja videokuvauskurssiamme. Itsellenikin videoleikkeitä syntyi karhukuvauksista yli 20 kpl ja kuvia lähemmäs 500 kpl, sisältäen aina aurinkoisen kesäillan kuvista  yön hämäryyteen saakka. Kaikkiaan kolmetoista karhua kävi sen illan ja alkuyön aikana aterioimassa Tynin Veikon kattauksilla. Ukonvaara-kuva kertoo kuinka lähellä Venäjän rajaa paikka onkaan.

Eipä silti, uskomattoman hieno kokemus se oli itsellenikin, melkein "naapurin tytölle". Kuvauspaikalle kotomiljööstäni on vain muutama kilometri. Vielä tänä päivänäkin taitaa tontillamme olla karhunloukku sadan vuoden takaa,  sammalien alla ja ei käyttöön asennettuna.

Kaunis kiitos järjestäjille.

Kuvat Valma Lämsä

Kommentit

28.04.2019 06:39

Mika Isoaho

Terve.Millon vois käydä katsoon karhuja siellä
sun kuvaupaikalla?Aikoja,ajankohta,porukan koko,hinta.T.Mika Isoaho ja Sakari Arminen

28.04.2019 08:10

Valma Lämsä

Hei ! Karhunkuvaus ja -katselupalvelu. Puh. 040 187 4226 Veikko Tyni, joka oli myös meidän "oppaamme". Mekin olimme siellä kuvaamassa vieraidemme kanssa. Onnea matkaan !