Purkuputaanköngäs

Vesi syöksyy kuin maljaan

Valtava kivi maamerkkinä johdattaa kosken kohinaan ...
Valtava kivi maamerkkinä johdattaa kosken kohinaan ...
Palatessamme Purkuputaankönkäältä en voinut vastustaa kiusausta halata todella järeää puuta. Harvassa ovat näin paksut puut. Kuva Aini Haataja.
Palatessamme Purkuputaankönkäältä en voinut vastustaa kiusausta halata todella järeää puuta. Harvassa ovat näin paksut puut. Kuva Aini Haataja.

Retki Purkuputaankönkäälle oli kummitellut mielessä jo vuodesta 2010 lähtien nähdessäni ensimmäiset kuvat tästä upeasta kohteesta, joka sijaitsee Oulunkajoen tuntumassa. Putouksen vedet laskevat Oulankajokeen.

Taiteilijaseura Koillisen alkukevään johtokunnassa keskustelimme retken toteuttamisesta. Monien vekslauksien jälkeen päiväksi päätettiin 21.6.2016. Kaikki mukaan lähtijät olivat Taiteilijaseura Koillisen jäseniä. Mietimme, kuinka upeaa aineistoa syntyykään ensin valokuvaten ja myöhemmin maalauksina. Ruumiin je sielun vahvistumisesta luontoäidin sylissä puhumattakaan.

Sää oli puolipilvinen ja noin 20 asteen lämpötila. Sääskien takia vaatetus piti olla sen mukainen ja hikihän siellä tuli. 

Päästyämme maamerkille odotuskihelmöinti alkoi. Saavuttuamme könkäälle loppuivat ensin sanat. Mikä aarre täällä erämaiden kätkössä onkaan. Matkan vaivat palkittiin. 

Sanattomina istuimme kalliolla ja kuvasimme ja hengitimme veden, maan ja ilman tuoksua, joka oli huumaava. Oli suorastaan vaikea irroittautua paikan lumosta.

Oppaamme Petteri Törmänen johdatteli meidät lopuksi sekä alajuoksulle että yläjuoksulle, jossa näkymät olivat kuin maalauksista konsanaan.

Ohessa muutamia kuvia piilossa olevasta ja vielä niin monille käymättömästä könkäästä.

Unohtumaton retki, joka toistunee vielä kaikkina muinakin vuodenaikoina !

Kiitos Petteri, Lea ja Aini !

Uusimmat kommentit

29.07 | 20:41

Hei! Kyllä esi-isät kiertyvät Puolangalle ja aivan Laatokan rannoille. Palaan kuvioon. Katsotaan sukukirjoista. VL

29.07 | 10:34

Hei ! minua kiinnostaa olenko sukua, minun mummoni asui Puolangalla hänen nimensä oli Amanda Moilanen

28.04 | 08:10

Hei ! Karhunkuvaus ja -katselupalvelu. Puh. 040 187 4226 Veikko Tyni, joka oli myös meidän "oppaamme". Mekin olimme siellä kuvaamassa vieraidemme kanssa. Onnea matkaan !

28.04 | 06:39

Terve.Millon vois käydä katsoon karhuja siellä
sun kuvaupaikalla?Aikoja,ajankohta,porukan koko,hinta.T.Mika Isoaho ja Sakari Arminen

Jaa tämä sivu